Kimi Räikkönen valmistautuu Portugalin ralliin

Portugalin MM-ralli on edessä tulevana viikonloppuna. Citroenin Kimi Räikkönen kertoo Autosport-lehden haastattelussa, että lähtee ralliin hakemaan kokemusta ja lopputulos ei ole tärkein asia.

– Rallin päättyessä lopputuloksella ei ole minulle juurikaan merkitystä. Tärkeintä on se tieto, jonka voin täältä kerätä tulevaisuutta varten. Olemme vain jatkamassa kehitystämme askel askeleelta.

Samaisessa Autosportin haastattelussa Räikkönen kertoo, että kaikki tulee olemaan hänelle Portugalissa uutta ja ralli ei tule olemaan helppo.

– On reilua sanoa, että kaikki on minulle uutta. Olen testannut Ranskassa, mutta testi on eri asia kuin kilpailu. Muut kuskit olivat mukana Uudessa-Seelannissa ja heille Portugali on tuttu kisa, joten meillä ei tule olemaan helppoa. Se ei kuitenkaan haittaa, koska täällä lähinnä opettelemassa.

Räikkösen kartanlukija Kaj Lindström kertoo Citroenin tiedotteessa, että hänen roolinsa on muuttunut kauden edetessä.

– Roolini on muuttunut siitä kun aloitimme yhdessä kilpailla. Kimi tuntee auton paremmin ja paremmin, joten opastuksen sijaan annan hänelle nykyään vain tietoja, joiden perusteella hän voi tehdä omat päätöksensä. Se on yksi esimerkki siitä kuinka hän on kasvanut rooliinsa rallikuskina, Lindström kertoi tiedotteessa.

Portugalin MM-rallin ensimmäinen erikoiskoe ajetaan torstai iltana.