Liikkuvan poliisin rallitiedote

Keski-Suomen sekä Kanta- ja Päijät-Hämeen tiestöllä tulee olemaan tulevana viikonloppuna runsaasti liikennettä. MM-rallin kaksi ensimmäistä erikoiskoetta ajetaan torstai-iltana Jyväskylän pohjoispuolella Laukaassa.

Perjantaiaamuna kilpailu suuntautuu Jyväskylästä Jämsän ja Kuhmoisten kautta kohti Kanta- ja Päijät-Hämeen erikoiskokeita. Liikenne 9-tiellä Jyväskylästä Jämsään ja 24-tiellä Jämsästä Lahteen tulee olemaan vilkasta.

Myös Helsinki-Lahti väylällä liikenne tulee olemaan ralli- ja viikonloppuliikenteestä johtuen tavanomaista vilkkaampaa. Lahden länsipuolella sijaitsevat erikoiskokeet kasvattavat alueen liikennemääriä tuntuvasti. Jokimaan raviradan erikoiskoe vaikuttaa myös Lahden paikallisliikenteeseen.

Illalla kilpailijat palaavat Jyväskylään 4-tietä Päijänteen itäpuolta. Tien liikennemäärät lisääntyvät normaalista huomattavasti. Paluumatkalla Sysmässä ajetaan päivän viimeinen erikoiskoe.

Lauantaina kilpailua jatketaan perinteisissä keskisuomalaisissa maisemissa Jyväskylän länsi- ja lounaispuolella. Jyväskylä – Jämsä ja Jyväskylä – Keuruu -tiet ovat vilkkaasti liikennöityjä koko päivän. Jonot voivat olla kilometrien pituisia ja hitaasti liikkuvia – pysähteleviäkin. Kilpailun päättää Laajavuoren erikoiskoe.

Liikennevalvonnassa pääpaino kohdennetaan ajonopeuksiin, rattijuopumuksiin sekä vaaralliseen käyttäytymiseen. Tarvittaessa kilpailun kilpailun järjestäjiä tuetaan liikenteen ohjauksessa. Kilpailu vilkastuttaa myös Päijänteen vesiliikennettä. Vesillä valvotaan ruorijuopumuksia ja veneilijöiden varusteita.

Tässä muutama liikenneneuvo: Reitin varrella on tilapäisiä nopeusrajoituksia, pysäköintikieltoja ja poikkeavia liikennejärjestelyjä – noudata niitä. Älä laadi liian tiukkaa rallin katseluaikataulua. Mikäli et tule katsomaan rallia, käytä vaihtoehtoisia reittejä.