Kimi: “Toinen sija on vähän pettymys”

Unkarin GP päättyi Kimi Räikkösen osalta palkintopallille, kun hän ajoi toiseksi. Kimi oli selvästi kisan nopein kuljettaja, mutta paalupaikalta lähtenyt McLarenin Lewis Hamiltonia hän ei aivan saanut ohitettua.

Kimi lähti kilpailuun viidennestä ruudusta. Kimin varikkotaktiikka oli mahtava ja sen ansiosta hän nousi taistelemaan jopa voitosta. Kolmanneksi ajoi Lotuksen Romain Grosjean.

- Toinen sija on vähän pettymys, mutta meillä oli lähdön jälkeen KERSin kanssa joitakin ongelmia. Se ei toiminut suoralla kuin puoleen väliin. Siinä jäätiin yksi sija, mutta vauhdillisesti oltiin toki hyviä, kertoi Räikkönen.

Jos nautit kilparadan korkeaoktaanisesta jännityksestä televisiossa tai parhaiden palojen katsomisesta YouTubessa, sinulle on olemassa paikallinen online Gaming Club kasino missä pelit vaativat korkeita nopeuksia, sulavaliikkeisyyttä ja taktiikkaa. Ehkäpä jotkut pelaajat pitävät refleksinsä huippukunnossa juuri siellä?

Tämä blogi seuraa kauden jäljelläolevia osakilpailuja, pysy sinäkin menossa mukana.