Kimin vauhti ei riittänyt, talli hehkuttaa suoritusta

Viidenneksi Italian GP:ssä jäänyt Kimi Räikkönen ihmetteli Lotuksen odotettua heikompaa vauhtia. Silti Kimi onnistui saavuttamaan arvokkaita MM-pisteitä ja nousemaan MM-sarjassa jo kolmanneksi.

Meillä ei ollut tänään vauhtia. Se oli suurta taistelua. Viikonloppu oli hankala, koska suorilla nopeutemme ei ollut tarpeeksi hyvää, mikä hankaloitti vastustajien takana pitämistä tai muiden kuljettajien ohittamista DRS:stä huolimatta, Kimi kertoi.

Lotuksen tallipäällikkö Eric Boullierin mukaan he eivät olisi voineet odottaa parempaa tältä viikonlopulta.

Kimi toi täsmälleen sen, mitä halusimme häneltä tänään, ja kolmanneksi nouseminen MM-tilanteessa on oikeutettu palkinto, Boullier sanoi.

Ratatoimintojen johtaja Alan Permanen mukaan Lotuksella suhteen oli kilpailuun etukäteen alhaiset odotukset. Hän on hyvin iloinen Kimin viidennestä sijasta.

Kimi ajoi poikkeuksellisen hyvin radalla, jossa emme olleet superkilpailukykyisiä. On fantastista, että hän on noussut kolmannelle sijalle kuljettajien MM-sarjassa ja on vain yhden pisteen päässä toisesta sijasta, Permane sanoo.