Kimi jatkaa odotetusti Lotuksella

Kimi Räikkönen jatkaa odotetusti Lotuksen F1-tallissa myös ensi kaudella. Kimin jatkosta tallissa tiedotettiin tänään maanantaina YouTubessa.

Kimin mukaan päätös jatkosta oli itsestään selvä. Hänen mielestään paluu on sujunut varsin hyvin, ja tiimi on tehnyt erittäin hyvää työtä. Kimi tuntee olevansa olon Lotuksella mukavaksi.

Rehellisesti sanottuna en uskonut taistelevani maailmanmestaruudesta tällä kaudella, kun katsoo tilannetta, jossa talli oli viime kaudella. On ollut todella upeaa päästä näin monta kertaa palkintopallille, Räikkönen sanoo.

Tallipäällikkö Eric Boullier kertoo, että Kimi on tehnyt poikkeuksellisen paluun. Heti autoon istumisen jälkeen oli selvää, ettei hän ollut hukannut vauhtiaan tai kykyään antaa teknistä palautetta.

Kimin lahjakkuus ja kokemus eivät ole olleet aivan pienessä roolissa, kun Lotus on taistelemassa näinkin hyvästä sijoituksesta valmistajien MM-pisteissä. Oli luonnollinen johtopäätös tiimille, että haluamme valjastaa hänen kykynsä käyttöömme myös ensi kaudella.