Räikkönen neljänteen lähtöruutuun Austinissa

Austinissa ajettava USA:n GP jatkui Kimi Räikkösen osalta nousujohteisena, sillä aika-ajo päättyi hänen osaltaan sijalle viisi. Paalupaikalle ajoi odotetusti Red Bullin Sebastian Vettel.

Aika-ajojen ensimmäisessä osassa Kimi oli kahdenneksitoista nopein ajalla 1:38.051. Nopeinta vauhtia piti jälleen Sebastian Vettel, josta Kimi jäi 1,5 sekuntia.

Kimi selvisi myös toisesta aika-ajosta jatkoon helposti, olemalla 10. Aikakin parantui 0,6 sekuntia, mutta jälleen kärkeen ajanut Vettel oli 1,6 sekuntia nopeampi.

Kolmas aika-ajo päättyi sijaan viisi. Nopein oli jälleen kerran Vettel, jonka aika 1:35.657. McLarenin Lewis Hamilton oli toiseksi nopein, jääden Vettelistä sekuntia 0,109.

Kimin tallikaveri Romain Grosjeanin autoon vaihdettiin vaihdelaatikko ja hän saa viiden lähtöruudun rangaistuksen. Tämä tarkoittaa sitä, että Kimi nousee ruutuun neljä.