Räikkönen: ”Tämä oli meidän maksimitasomme”

Bahrainin GP:n aika-ajoissa yhdeksänneksi ajaneen Kimi Räikkösen lähtöruutu parani yhden sijan, kun McLarenin Lewis Hamilton sai rangaistuksen. Räikkönen ei tietenkään ollut tulokseen ollenkaan tyytyväinen.

Emme olleet tarpeeksi nopeita. Tämä oli meidän maksimitasomme. Auto ei tuntunut sellaiselta, kuin olisin halunnut. Tällä radalla emme vain ole nopeita. Toivottavasti tilanne on huomenna toinen, Räikkönen sanoo.

Räikkönen nousi viime vuonna Bahrainisa 12. ruudusta toiseksi. Jäämies on kuitenkin sitä mieltä, että jokainen päivä on erilainen, eikä viime vuoden tapahtumat auta huomenna.

En voi kertoa, miten huomenna sijoitumme. Se olisi typerää. Voimme tehdä vain parhaamme. Toivottavasti renkaamme kestävät paremmin kuin muilla.