Suomalaiset tallikaverien varjossa

Bahrainin GP päättyi Ferrarin juhliin, kun Sebastian Vettel ajoi voittoon. Paalupaikalta lähtenyt Mercedeksen Valtteri Bottas joutui tyytymään kolmanteen sijaan, vaikka toiseksi ajanut tallikaveri Lewis Hamilton sai viiden sekunnin aikarangaistuksen.



Olin ongelmissa läpi kisan. Ensimmäisellä stintillä oli ongelmia rengaspaineiden kanssa, ja lisäksi auto yliohjasi koko ajan, Bottas kertoi.

Bottaksen tavoin tallinsa kakkoskuljettajana jo tässä vaiheessa kautta ajava Kimi Räikkönen neljänneksi. Räikkönen ei ollut tyytyväinen Ferrarin taktiseen päätöksentekoon.

Just tulin kisasta, niin vaikea se on sanoa oikeastaan mihinkään mitään. Huono viikonloppu taas, mutta minkäs sille mahtaa. Auto tuntui ihan hyvältä tuossa kisan lopussakin, muttei oltu ihan oikeilla paikoilla eikä siitä ollut paljon hyötyä siinä kohtaa, Räikkönen totesi C Morelle.

C9jFwUrXUAEof5_