Ura

Uran alkuvaiheet
Kimi Räikkönen aloitti moottoriurheilun parissa jo 5-vuotiaan, kun hän oppi ajamaan mopolla. Kartingauton ratissa Kimi aloitti 8-vuotiaana ja vuotta myöhemmin hän ajoi jo kilpaa kartingissa. Kolme ensimmäistä kautta meni A-, B- ja C-luokissa ja voittoja tuli muutamia. Tämän jälkeen Kimi siirtyi kartingin Class Mini-sarjaan, mutta voittoja ei nähty.

Kaudet 1993-1994 Räikkönen ajoi Karting Class Raket-luokassa ja sijoitukseksi tulivat 9 ja 2. Kauden 1995 Kimi ajoi Kartingin Class Formula A-luokassa ja ajoi ensimmäisessä kilpailussa voittoon Monaco Cupissa hän joutui keskeyttämään. 4. sijalta.

Kansainvälinenura
Kaudella 1996 Kimi Räikkönen siirtyi todenteolla ajamaan kansainvälisiin kilpailuihin. 1996 Kimi ajoi Kartingin European Series, maailmanmestaruussarjan, sekä Pohjoismaiden mestaruussarjan kilpailuja. Tämän lisäksi saavutuksiin lisättiin Suomen mestaruus Class Formula A.

1997 Kimi voitti kartingin Suomen mestaruuden Class Intercontinental A- luokassa. Pohjoismaiden mestaruussarjan Class Intercontinental A- luokassa Kimi oli 4 ja tämän lisäksi hän ajoi Karting Grand Prix -kilpailuissa ja maailmanmestaruussarjan kilpailuissa.

Räikkönen ajoi kaudella 1998 karting Suomen mestariksi. Pohjoismaiden mestaruussarja Class Formula Intercontinental A- luokassa tuli myös mestaruus. European Karting Grand Prix Class Super A- luokassa hän oli toinen, Monaco Cup Class Super A- luokassa kolmas ja maailmanmestaruussarjan Formula Super A:ssa tuli keskeytys.

Vuonna 1999 Kimin tie vei britannian Formula Renault-talvisarjaan, jossa hän voitti kaikki neljä kisaa. Sama tahti jatkui myös kesäsarjassa, jossa Räikkönen voitti kymmenestä kilpailusta peräti seitsemän. Tämän jälkeen Kimiä ei enää nähtykään pienemmissä formulaluokissa.

Vuosi 2000 oli Kimi Räikkösen viimeinen kausi ennen F1-uraa. Räikkönen voitti Britannian Renault 2000 sarjan mestaruuden. Kymmenestä kilpailusta Kimi voitti peräti seitsemän ja oli joka kisassa palkintopallilla. Euroopan Formula Renault -mestaruussarjassa voittoja tuli kaksi. Kauden pääteeksi Kimi testasi F1:stä Sauber-Petronasille Mugellossa.

Kausi 2001
Kimi Räikkösen Formula1 ura alkoi kaudella 2001 Sauber Petronas tallissa, kun tallipäällikköPeter Sauber huomasi nuoren suomalaisen taidot. Räikkösen ajolupa, eli ajolisenssi herätti paljon keskustelua ja hän sai aluksi luvan neljään ensimmäiseen kilpailuun.

Räikkösen ensimmäinen kilpailu oli Australia ja hän ajoi kilpailussa upeasti kuudenneksi. Tämän myötä superlisenssi keskustelu oli ohi. Räikkönen keräsi ensimmäisen kauden aikana yhteensä yhdeksän pistettä ja hänet valittiinkin ansaitusti kauden tulokkaaksi. Tulos herätti huomion myös huipputalleissa.

Kausi 2002
Seuraavaksi kaudeksi Kimi Räikkönen siirtyikin McLarenille, uransa lopettaneen kaksinkertaisen maailmanmestari Mika Häkkisen tilalle. Heti ensimmäisessä kilpailussa Räikkönen ajoi jo palkintopallille.

Räikkönen sai kuitenkin kauden aikea kokea McLarenin heikkouden, eli luotettavuuden. Keskeytyksiä kauden aikana tuli nimittän yksitoista. Pisteitä kauden aikana kertyi 24 ja palkintopallille hän ajoi neljä kertaa.

Kausi 2003
Kimi Räikkösen ensimmäinen voitto F1:ssä tuli Malesian GP:ssä kaudella 2003. Saman kauden aikana hän hävisi maailmanmestaruuden niukasti, Ferrarin Michael Schumacherkeräsi kauden aikana vain kaksi pistettä enemmän. Räikkönen ajoi kauden aikana palkintopallille peräti kymmenen kertaa.

Kausi 2004
Kausi alkoi hyvin heikosti ja Kimi Räikkönen joutui seitsemässä ensimmäisestä kilpailusta keskeyttämään peräti viidesti. Tämän jälkeen talli teki kovasti töitä ja loppukauden aikana tuli yksi voitto.

Kausi 2005
Kimi Räikkösen McLaren uran paras kausi oli 2005. Räikkönen voitti kauden aikana peräti seitsemän kilpailua, mutta mestariksi ajoi kuitenkin Fernando Alonso. Yksi tulleista voitoista oli Monaco, jossa kenestäkään ei ollut vastusta Kimille.

Toinen loistava suoritus nähtiin Japanin GP:ssä. Räikkönen lähti kilpailuun ruudusta 17 ja upean nousun kruunasi viimeisen kierroksen ohitus Giancarlo Fisichellasta.

Kausi 2006
Kausi 2006 oli Kimi Räikkösen osalta pettymys ja voittoja ei tullut yhtään.

Kauden jälkeen Räikkönen teki hyvin rahakkaan sopimuksen Ferrarin kanssa. Ferrarilta avautui ykköskuljettajan paikka seitsemänkertaisen maailmanmestari Michael Schumacherin lopetettua uransa. Räikkösen tallikaverina Ferrarilla ajaa brasilialainen Felipe Massa.

McLaren kausien yhteenveto
Viiden McLaren kauden aikana Räikkönen nousi huippukuljettajien joukkoon ja hän sijoittui kaksi kertaa MM-sarjassa kakkoseksi. Näiden viiden kauden aikana Räikkösen tilille kertyi mm. yhdeksän osakilpailuvoittoa ja palkintopallisijoituksia 36. Tärkein jäi kuitenkin saavuttamatta, eli maailmanmestaruus.

McLaren ei kuitenkaan pystynyt rakentamaan viiden kauden aikana kuin kerran auton, jolla olisi pystynyt taistelemaan oikeasti maailmanmestaruuksista. Autoja vaivasi lähinnä Mercedeksen moottori, joka ei kestänyt tarpeeksi hyvin kisa rasitusta. Keskeytyksiin oli myös muita syitä, jotka olivat hyvin erikoisia mm. irronnut takasiipi, myös muutkin osat tipahtelivat aina välillä.

Kausi 2007
Tähän astisen uran paras kausi alkoi Räikkösen osalta loistavasti, kun hän ajoi ensimmäisessä kisassaan Ferrarilla ylivoimaiseen voittoon.

Tämän jälkeen Ferrarilla alkoi ongelmat ja kauden edetessä Räikkösen Ferraria vaivasi teknisenviat, joiden takia Espanjan ja Euroopan GP:t päättyivät keskeytykseen. Näiden kahden keskeytyksen lisäksi Monacon aika-ajoissa Räikkönen hajotti autonsa ripustuksen, jonka seurauksena lähtöruuduksija kilpailusta tuli vain piste.

Kauden loppupuolella McLarenin tulokaskuski Lewis Hamilton oli karannut lähes tavoittamattomiin ja kun kaudesta oli jäljellä kaksi kilpailua Räikkönen oli Hamiltonia jäljessä 17 pistettä.

Tämän jälkeen Hamiltonin hermot kuitenkin pettivät jäämiehen edessä ja tulokas ei saanut kahdessa viimeisessä kisassa kuin 2 pistettä. Sen sijaan Räikkönen jaksoi uskoa mestaruuteen loppuun saakka ja se kannatti, koska lopulta palkintona oli maailmanmestaruus.

Kausi 2008
Räikkösen kausi alkoi loistavasti ja neljästä ensimmäisestä kilpailusta hän voitti kaksi. Tämän jälkeen vauhti hiipui, voittoja ei tullut yhtään koko loppukaudella. Syynä tähän lienee Ferrarin F2008-auto, joka oli hyvin aliohjautuva. Myös renkaista on etsitty syytä, koska vauhti parani kesken kilpailun ja kisan nopeimpia kierroksia kertyi peräti kymmenen.

Kausi 2009
Räikkösen kausi lähti käyntiin surkeasti, koska Ferrari ei ollut saanut rakennettua luotettavaa ja nopeaa autoa. Auton kehitystyö lopetettiinkin jo kesällä, mutta loppukaudesta Kimi onnistui taistelemaan hyvin ja voitti jopa voittamaan SPAn GP:n. Tämä ei kuitenkaan riittänyt Ferrarille, kun Santander pankki halusi Fernando Alonson talliin. Räikkönen sai potkut ja hän päätti siirtyä ajamaan rallia.

Kausi 2010

Räikkönen ajoi rallin MM-sarjassa 13 osakilpailua Citroënin kakkostallissa Citroën C4 WRC -autolla. Räikkösen paras sijoitus tuli Turkissa, jossa hän oli viides. Kauden aikana Räikkönen keräsi 25 pistettä ja voitti Vuoden Tulokas -palkinnon. Ensimmäinen erikoiskoevoitto tuli Saksan rallissa.

Kausi 2011

Räikkönen perusti ICE1 Racing nimeä kantavan oman yksityistallin, koska jäi ilman sopimusta Citroenin kanssa. Suunnitelmissa on ajaa Citroenin autolla 10 kilpailua 13:sta. Räikkönen teki toukokuussa uuden aluevaltauksen, kun hän ajoi NASCARin Truck -kisassa Yhdysvaltain Charlottessa.

Kausi 2012

Räikkönen teki kahden vuoden sopimuksen Lotuksen kanssa.